Paikallinen sopiminen

 

 

Paikallisesta sopimisesta on viime aikoina puhuttu paljon. Sitä on toistettu mediassa kuin mantra joka pelastaa suomen ja siitä on maalattu sellainen kuva kuin se olisi jotain uutta mitä kukaan suomessa ei olisi vielä älynnyt kokeilla tai että se olisi nyt kielletty jostain syystä. Suurin osa suomalaisista on kuullut että Sipilän hallitus haluaa lisätä paikallista sopimista, ja että samoin on vaatinut myös Suomen Yrittäjät ja EK. Onko se sitten todellakin niin että tämä maaginen paikallinen sopiminen on se lääke joka pelastaa Suomen? Ja miksi kukaan kehtaa sitä vastustaa?

 

No aloitetaanpa siitä mitä tarkoitetaan kun puhutaan paikallisesta sopimisesta.

Paikallinen sopiminen tässä yhteydessä tarkoittaa sitä että työpaikoilla voidaan sopia työasioihin liittyvissä asioissa työnantajan ja työntekijöiden välillä. Tämähän on jo tänään täysin normaali käytäntö, työehtosopimuksessa on vain kirjattu se minimi jonka päälle saa sopia melkein mitä vaan.

Kun sitten tärkeitä asioita pitäisi paikallisesti jotain sopia täytyy miettiä vähän mitkä on edellytykset. Täytyy katsoa mitkä on lähtökohdat ja kuinka tasavertaisia neuvotteluosapuolet ovat. Onko molemmilla sama tieto saatavissa ja löytyykö luottamusta? Onko työntekijöillä todellinen mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon vai kerrotaanko asiat vasta kun ne on jo päätetty? Onko niin että toinen sanelee ja toisen rooli on vain ottaa vastaan se mitä tarjotaan? Minkäänlaisella pakottamisella ei aidosti voida sopia mitään, silloin puhutaan jostain aivan muusta.

 

Suomen Yrittäjät Oy on Mikael Pentikäisen johdolla kovaan ääneen vaatinut yleissitovuudesta luopumista. Yleissitovuus on heidän mielestä este paikalliselle sopimiselle. Mistä he oikein näin päättelevät, saahan sitä nytkin sopia paikallisesti kunhan ei mennä alle minimin (joka on määritelty työehtosopimuksessa johon on yleissitovuus). Suurin ongelma onkin just se taikasana ”minimi”. Jos tämmöinen riesa saataisiin poistettua voitaisi vapaasti ”sopia” mitä vaan. Toinen ongelma Pentikäisen poppoolle on suomen kieli: Sopimus ja sanelu ei ole sama asia. Sipilä on tainnut käydä samalla äidinkielen luokalla Pentikäisen kanssa, ei hänkään ymmärrä sopimisesta mitään, ainakaan hän ei pidä niistä kiinni. Siitä on Kiky- sopimus todisteena.

 

Minun näkemykseni on että tällä hetkellä suomessa ollaan menossa huonompaan suuntaan paikallisen sopimisen kannalta. Mitä enemmän sitä väkipakolla yritetään viedä läpi, sitä heikommiksi käyvät edellytykset sopimiseen. Jos aitoa paikallista sopimista halutaan lisätä työpaikoille, on ensin otettava työntekijöitä edustava pääluottamusmies mukaan päätöksentekoon. Hänelle tulee avoimesti jakaa kaikki oleellinen tieto reaaliaikaisesti, ei viiveellä. On ratkaisevan tärkeää että työpaikalla vallitsee molemminpuoleinen luottamus, vasta silloin voidaan istua neuvottelupöytään. Ja jotta paikallisesti voidaan tehdä yhtään sopimusta täytyy siinä molemmat osapuolet hyötyä ja oikeudenmukaisuus toteutua.

 

 

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: